Sindi kävi tänään ensimmäisillä rokotuksilla. Sindistä käynti oli todella jännittävä ja mukava. Rokottamista se ei edes huomannut. Vastaanototolla oli paljon koiria ja Sindi olisi halunnut tutustua ihan kaikkiin. Totesinkin eläinlääkärille, että Sindin itsesuojeluvaisto on tainnut jäädä kasvattajalle Varkauteen ;). Sindi ei olisi millään malttanut lähteä eläinlääkäriltä pois.
Ilmoitin Sindin pentukerhoon. Pentukerho kokoontuu 3 kertaa. Sindille tekee varmasti hyvää saada välillä telmiä myös pentujen kanssa.
Samalla käynnillä Sanille laitettiin rabies rokotus ja tarkastettiin silmät. Silmät olivat kaikinpuolin terveet. Ei edes ylimääräisiä ripsiä löytynyt.