Olimme tänään Kajaanin näyttelyssä. Lähdimme ajelemaan pikku pakkasessa aamulla puoli seitsemän aikoihin Oulusta. Matkan saimme taittaa pimeässä. 

Näyttelyyn oli ilmoittautunut 39 shelttiä; 17 urosta ja 22 narttua. Tuomarilla oli melko tiukka linja koirien suhteen. Aika moni koira kuulosti olevan pulskassa kunnossa; kuten myös Sanikin hmmm. Nuorten luokassa ei ERIä jaettu. Sani sai näyttelystä EH:n ja tuli luokassaan toiseksi. Joskaan koiriakaan ei nuorten luokassa ollut kuin kolme :). Arvostelu Sanin sivulla "näyttelyt". 
Suurkiitokset Tiinalle Sanin trimmauksesta ja esittämisestä!
Ihan mukava oli käydä pitkästä aikaa näyttelyssä tapaamassa tuttuja.

Paluumatkalla aurinko valaisi kauniisti talvimaisemaa. Hämäryys laskeutui kuitenkin jo parissa tunnissa.

Näyttelysuunnitelmia meillä ei ole nyt vähään aikaan.